Mikä on koulujärjestelmämme tilanne?
On hurjaa, kuinka paljon ongelmia maailmanlaajuisesti laadukkaalla koulutusjärjestelmällämme on. Edellinen hallitus teki suuria leikkauksia koulutukseen liittyen, joista en ollut itse edes täysin perillä, ennen kuin luin uutisen, joka sai minut ymmärtämään mistä summista oli kyse. Nämä leikkaukset johtavat siihen, että opettajat uupuvat, kun ryhmäkoot ovat liian suuria, eikä heidän voimavarat riitä kaikkeen, mitä yhden opettajan hartioille lankeaa. Myös lukiolaiset, ja varmasti moneet muutkin koululaiset, palavat loppuun ilman tarpeellista kouluterveydenhuoltoa.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka avasi omaa ja muiden huolta opettajien hyvinvointiin liittyen ryhmäkokojen kasvaessa. Opettajat väsyvät ja resurssit eivät riitä, eikä lapset saa tarvitsemaansa tukea. On ehdottoman tärkeää, että opettajat jaksavat ja kokevat työnsä mielekkääksi, sillä uusia opettajia tarvitaan, ja luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat tällä hetkellä kriittisesti laskussa aiempaan verrattaessa.
Siinä missä opettajat väsyvät suurien luokkien kanssa, väsyvät myös oppilaat. On tärkeää, että lapsi/nuori saa kehittyessään tarpeeksi huomiota ja apua opettajalta, oli kyse sitten ala- ja yläkoulusta tai lukio- ja ammattiopinnoista. Edeltävä hallitus leikkasi ammatillisen koulutuksen rahoituksesta lähes 250 miljoonaa euroa. Käsittämätön summa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikuistuvat nuoret eivät saa lähiopetusta läheskään tarpeeksi. Kun opiskellaan tiettyyn ammattiin ja tietynlaisia käsillä tehtäviä asioita tai ylipäätään toimintatapoja ja ajatusmalleja, koen erittäin tärkeäksi, että niitä harjoitellaan yhdessä opettajan ja muiden kanssa koulussa, jotta tukea ja taitoa kertyisi mahdollisimman paljon mahdollisimman vakaalle pohjalle. Myös itse hiukan laiskahkon luonteen omaavana koen tarvitsevani pientä patistusta ja pakkoa, jotta saan asiat tehtyä. En olisi saanut asioita tuon ikäisenä valmiiksi, jos minun ei olisi tarvinnut käydä koulussa päivittäin ja pienen pakon alla hoitaa opintojani.
Olen itse opiskellut peruskouluni kolmannelta luokalta yhdeksännelle luokalle saakka musiikkipainoitteisella luokalla, jossa luokkakoot olivat suuria. Alakoulussa luokallani oli 29 oppilasta ja meitä kaitsi yksi opettaja. Ryhmämme ei tuntunut suurelta, sillä kaikki jakoivat saman intohimon, musiikin. Nautimme yhdessä laulamisesta, leikkimisestä ja oppimisesta. Uskon, että alakoulun opettajaanikaan suuri ryhmäkokomme ei hetkauttanut, päin vastoin. Hän pääsi opettamaan suurempaa kuoroa ja moniäänisempiä lauluja.
Yläkouluun siirryttyessä musiikkiluokkamme kuitenkin jakautui ja yhdistyimme lätkäpainoitteisen luokan kanssa. Luokkani tytöt olivat musiikkiluokkalaisia ja pojat lätkäluokkalaisia. Tuolloin suurehko ryhmäkokomme 19 oppilasta oli liikaa. Säälin opettajia, jotka opettivat villiä luokkaamme ja yrittivät jaksaa tunnista toiseen kanssamme. Onneksi yläkoulussa vastuu jakautuu useamman opettajan kesken, eikä yksi opettaja opeta kaikkia oppiaineita samalle luokalle. Silti luokkamme kohdalla oltaisiin tarvittu enemmän resursseja ja mahdollisesti myös erityistukea pojista villeimmille.
Jotta Suomalaisen koulun maine säilyy arvostettuna, täytyy meidän pitää huolta niin opettajien kuin oppilaidenkin hyvinvoinnista. Lisäksi Li Andersonin sanoja lainaten, meidän täytyy pitää huoli siitä, että myös julkisessa keskustelussa koulutusta, tiedettä ja sivistystä pidetään arvossaan.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka avasi omaa ja muiden huolta opettajien hyvinvointiin liittyen ryhmäkokojen kasvaessa. Opettajat väsyvät ja resurssit eivät riitä, eikä lapset saa tarvitsemaansa tukea. On ehdottoman tärkeää, että opettajat jaksavat ja kokevat työnsä mielekkääksi, sillä uusia opettajia tarvitaan, ja luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat tällä hetkellä kriittisesti laskussa aiempaan verrattaessa.
Siinä missä opettajat väsyvät suurien luokkien kanssa, väsyvät myös oppilaat. On tärkeää, että lapsi/nuori saa kehittyessään tarpeeksi huomiota ja apua opettajalta, oli kyse sitten ala- ja yläkoulusta tai lukio- ja ammattiopinnoista. Edeltävä hallitus leikkasi ammatillisen koulutuksen rahoituksesta lähes 250 miljoonaa euroa. Käsittämätön summa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikuistuvat nuoret eivät saa lähiopetusta läheskään tarpeeksi. Kun opiskellaan tiettyyn ammattiin ja tietynlaisia käsillä tehtäviä asioita tai ylipäätään toimintatapoja ja ajatusmalleja, koen erittäin tärkeäksi, että niitä harjoitellaan yhdessä opettajan ja muiden kanssa koulussa, jotta tukea ja taitoa kertyisi mahdollisimman paljon mahdollisimman vakaalle pohjalle. Myös itse hiukan laiskahkon luonteen omaavana koen tarvitsevani pientä patistusta ja pakkoa, jotta saan asiat tehtyä. En olisi saanut asioita tuon ikäisenä valmiiksi, jos minun ei olisi tarvinnut käydä koulussa päivittäin ja pienen pakon alla hoitaa opintojani.
Olen itse opiskellut peruskouluni kolmannelta luokalta yhdeksännelle luokalle saakka musiikkipainoitteisella luokalla, jossa luokkakoot olivat suuria. Alakoulussa luokallani oli 29 oppilasta ja meitä kaitsi yksi opettaja. Ryhmämme ei tuntunut suurelta, sillä kaikki jakoivat saman intohimon, musiikin. Nautimme yhdessä laulamisesta, leikkimisestä ja oppimisesta. Uskon, että alakoulun opettajaanikaan suuri ryhmäkokomme ei hetkauttanut, päin vastoin. Hän pääsi opettamaan suurempaa kuoroa ja moniäänisempiä lauluja.
Yläkouluun siirryttyessä musiikkiluokkamme kuitenkin jakautui ja yhdistyimme lätkäpainoitteisen luokan kanssa. Luokkani tytöt olivat musiikkiluokkalaisia ja pojat lätkäluokkalaisia. Tuolloin suurehko ryhmäkokomme 19 oppilasta oli liikaa. Säälin opettajia, jotka opettivat villiä luokkaamme ja yrittivät jaksaa tunnista toiseen kanssamme. Onneksi yläkoulussa vastuu jakautuu useamman opettajan kesken, eikä yksi opettaja opeta kaikkia oppiaineita samalle luokalle. Silti luokkamme kohdalla oltaisiin tarvittu enemmän resursseja ja mahdollisesti myös erityistukea pojista villeimmille.
Jotta Suomalaisen koulun maine säilyy arvostettuna, täytyy meidän pitää huolta niin opettajien kuin oppilaidenkin hyvinvoinnista. Lisäksi Li Andersonin sanoja lainaten, meidän täytyy pitää huoli siitä, että myös julkisessa keskustelussa koulutusta, tiedettä ja sivistystä pidetään arvossaan.
Kommentit
Lähetä kommentti