Taiteen perusopetuksen suuntaviivat
Taiteen perusopetuksen suuntaviivat auttavat minua muistamaan monia asioita opettamisessa.
Välillä tuntuu, että opettajien on vaikea muistaa musiikkiopistoikäistä lasta opettaessa, että kyseessä ei välttämättä ole lapsi tai nuori, joka haluaa jatkaa ammattiopintoihin, vaan haluaa yksinkertaisesti vain nauttia musiikista ja soittamisesta. Oppilaan mielenkiinnon kohteet täytyy oppia huomioimaan, ja vaikka itse pitäisi ja opettaisi mieluummin hieman erilaista musiikkia, niin oppilasta täytyy kannustaa ja rohkaista hänen toiveissaan. Täytyy kuitenkin pystyä mahdollistamaan oppilaan valmius ammattiopintoihin tämän niin halutessaan.
On tärkeää, että lapsi tai nuori löytää keinon ilmaista itseään ja löytää oman tulkintansa. Tähän täytyy ehkä myös itse pedagogina löytää omat keinot, joilla voi opettaa ja auttaa oppilasta löytämään ns. sisäisen äänensä. Ja tulkinnassa täytyy myös pystyä opettamaan musiikilliset ja aikakaudelliset rajat, joissa esimerkiksi tiettyä kappaletta voi lähteä tulkitsemaan. Oppilaille tulisi näyttää myös muita taiteenaloja yhteistyön merkeissä. Jotta opettajana voi löytää mielenkiintoisia yhteistyöprokkiksia, täytyy ensin itse pystyä inspiroitumaan ja ideoimaan jotain, joka innoistaisi myös oppilaat mukaan.
Taiteen perusopetuksen arvoperustan myötä tuli mietittyä sitä, miten tärkeää on muistaa, kuinka yksilöllinen jokainen oppilas on. Jokaisella on eri lähtökohdat ja niitä täytyy oppia ymmärtämään. Soitonopettajana voi saada tietää hurjiakin asioita, mitä oppilaiden elämässä on tapahtunut. Kaikki vaikuttaa myös etenkin pieniin lapsiin ja ammattilaisena täytyy pyrkiä opettamaan jokaista oppilasta tasa-arvoisesti heidän lähtökohdat ja tausta huomioiden.
Jokainen oppilas on erilainen oppija. Kaikki keinot eivät toimi toiselle samalla tavoin kuin toiselle, tämä lienee itsestään selvää. Pedagogina on tärkeää auttaa ja opettaa oppilas harjoittelemaan ja löytämään ne parhaat keinot harjoitella. Itse en koe saaneeni riittäviä keinoja harjoittelemisen oppimiseen, joten olen joutunut tekemään sitä nyt vielä korkeakouluopinnoissa. Tulevaisuudessa haluankin siis varmistaa, että oppilaideni kanssa tulemme opettelemaan, kuinka käytännössä harjoitellaan.
Palautteen antaminen ja saaminen on erittäin arvokasta. Siinä on kuitenkin opettelemista välillä itse kullakin, että kuinka oikeanlaista palautetta annetaan. Olemmekin harjoitelleet sitä didaktiikkatunneilla nyt ammattiopinnoissa, ja koen sen erittäin hyödylliseksi. Oppilasta täytyy rohkaista ja innostaa palautteen keinoin, mutta myös hyvin muotoiltu kritiikki on äärimmäisen arvokasta.
Mielestäni tärkein tehtävä taiteen opettamisessa on elinikäisen taidesuhteen mahdollistaminen. Ei minua kiinnosta edes niin paljon syntyykö oppilaani suhde taiteeseen nimenomaan vain musiikin kautta, mutta se, että se ylipäätään syntyy jotakin tiettyä tai useita taiteenlajeja kohtaan. Näin edistämme kulttuurillista osallisuutta ja ylipäätään tulevaisuuden kulttuuria.
Välillä tuntuu, että opettajien on vaikea muistaa musiikkiopistoikäistä lasta opettaessa, että kyseessä ei välttämättä ole lapsi tai nuori, joka haluaa jatkaa ammattiopintoihin, vaan haluaa yksinkertaisesti vain nauttia musiikista ja soittamisesta. Oppilaan mielenkiinnon kohteet täytyy oppia huomioimaan, ja vaikka itse pitäisi ja opettaisi mieluummin hieman erilaista musiikkia, niin oppilasta täytyy kannustaa ja rohkaista hänen toiveissaan. Täytyy kuitenkin pystyä mahdollistamaan oppilaan valmius ammattiopintoihin tämän niin halutessaan.
On tärkeää, että lapsi tai nuori löytää keinon ilmaista itseään ja löytää oman tulkintansa. Tähän täytyy ehkä myös itse pedagogina löytää omat keinot, joilla voi opettaa ja auttaa oppilasta löytämään ns. sisäisen äänensä. Ja tulkinnassa täytyy myös pystyä opettamaan musiikilliset ja aikakaudelliset rajat, joissa esimerkiksi tiettyä kappaletta voi lähteä tulkitsemaan. Oppilaille tulisi näyttää myös muita taiteenaloja yhteistyön merkeissä. Jotta opettajana voi löytää mielenkiintoisia yhteistyöprokkiksia, täytyy ensin itse pystyä inspiroitumaan ja ideoimaan jotain, joka innoistaisi myös oppilaat mukaan.
Taiteen perusopetuksen arvoperustan myötä tuli mietittyä sitä, miten tärkeää on muistaa, kuinka yksilöllinen jokainen oppilas on. Jokaisella on eri lähtökohdat ja niitä täytyy oppia ymmärtämään. Soitonopettajana voi saada tietää hurjiakin asioita, mitä oppilaiden elämässä on tapahtunut. Kaikki vaikuttaa myös etenkin pieniin lapsiin ja ammattilaisena täytyy pyrkiä opettamaan jokaista oppilasta tasa-arvoisesti heidän lähtökohdat ja tausta huomioiden.
Jokainen oppilas on erilainen oppija. Kaikki keinot eivät toimi toiselle samalla tavoin kuin toiselle, tämä lienee itsestään selvää. Pedagogina on tärkeää auttaa ja opettaa oppilas harjoittelemaan ja löytämään ne parhaat keinot harjoitella. Itse en koe saaneeni riittäviä keinoja harjoittelemisen oppimiseen, joten olen joutunut tekemään sitä nyt vielä korkeakouluopinnoissa. Tulevaisuudessa haluankin siis varmistaa, että oppilaideni kanssa tulemme opettelemaan, kuinka käytännössä harjoitellaan.
Palautteen antaminen ja saaminen on erittäin arvokasta. Siinä on kuitenkin opettelemista välillä itse kullakin, että kuinka oikeanlaista palautetta annetaan. Olemmekin harjoitelleet sitä didaktiikkatunneilla nyt ammattiopinnoissa, ja koen sen erittäin hyödylliseksi. Oppilasta täytyy rohkaista ja innostaa palautteen keinoin, mutta myös hyvin muotoiltu kritiikki on äärimmäisen arvokasta.
Mielestäni tärkein tehtävä taiteen opettamisessa on elinikäisen taidesuhteen mahdollistaminen. Ei minua kiinnosta edes niin paljon syntyykö oppilaani suhde taiteeseen nimenomaan vain musiikin kautta, mutta se, että se ylipäätään syntyy jotakin tiettyä tai useita taiteenlajeja kohtaan. Näin edistämme kulttuurillista osallisuutta ja ylipäätään tulevaisuuden kulttuuria.
Kommentit
Lähetä kommentti